KOHTI UNELMAA. LAHJOJA KANSSAKULKIJOILTA.

Elämä puhuu meille, niin monin tavoin ja monin kasvoin.

Olin hypännyt yöjunaan. Ensimmäistä kertaa elämässäni matkustin makuupaikalla. Hytti toverini oli nainen, jonka kanssa sukeuduimme heti ensihetkestä huimaan keskusteluun molempia suuresti kiinnostavista asioista. On ihanaa, kuinka Universumi heittää matkoillamme eteemme tuntemattomia ihmisiä, joiden kohtaaminen antaa vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Vaikka emme olisi edes kysyneet heiltä mitään.

Elämä puhuu meille, niin monin tavoin ja monin kasvoin.

Aamuinen viesti ystävälleni: ”Kunpa aina muistaisin tämän rakkauden, laajentumisen, ilon ja kiitollisuuden tunteen. Aamiaisella, matkalla kohti unelmia. Odotus. Täydellinen rauha. Pienet perhoset vatsanpohjassa, toivo, usko. Vieressä suomen kaunis luonto”

Napapiirillä perhosenn kanssa lähempi tuttavuus Kuva Riikka-Lea Ketun Henki

Istuessani aamiaisella ja tuijottaessani rennosti nauttien ulos junan ikkunasta, tunsin yhtäkkiä sähköistyväni. Suoristuin penkillä tuntiessani energioiden kulkevan kehoni lävitse. Istuin kohdassa, josta näin molempiin suuntiin ulos. Salamannopea ajatus ”mitä nyt?” ei ollut edes kunnolla kerennyt kiitää aivoissani, kun syvempi tietämys jo tiesi kertoa tarkkaavaisuudesta.

Junan kuulutus räsähti ilmoille: ”Seuraavana Tervola”! Katsoin vasemmalle puolelle vehreälle pellolle. Kuusi valtavaa, kunnioitusta ja herkkyyttä herättävää kurkea levitti siipensä. Ne nousivat lehahtaen ilmoille yhtenä kauniina ryppäänä, pitkien jalkojen roikkuessa vielä hetken kohti maata. Sydämeni lauloi heidän lauluaan.

Ymmärsin sähköistymiseni. Viime vuonna olin melkein muuttanut tänne. Tervola, kurkien valtakunta.

Niin monta vuotta ja yritystä myöhemmin tunsin hymyn nousevan huulille. Kurjet tuntuivat hyvältä enteeltä. Lämpöiseltä.

Saapuessani perille oli ystäväni vastassa. Veimme rinkkani hänen asunnolleen ja kävelimme halki Rovaniemen kohti asuntonäyttöä. Tullessamme perille tutkin taloa ulkoa. Pihalla pihlaja. Pyhät on pihlajat pihoilla… Tutkimme ympäristöä. Kemijoki virtaa leveänä lähistöllä. Mietin näinköhän Pernajan metsäisen rauhan jälkeen sopeutuisin takaisin lähiöelämään.

Nähdessäni asunnon tiesin. Se oli upea ja pihlaja suoraan parvekkeeni edessä. Kun välittäjä kysyi otanko asunnon tunsin koko rintakehäni laajenevan heikotuksesta ja huuliltani purkautui, kyllä. Vaikka hän vielä sanoi, että voisin harkita yön tiesin, että ottaisin sen. En usko, että sellaisia asuntoja on joka päivä tarjolla. Myöhemmin kuulinkin paikallisten useaan otteeseen ihmettelevän, kuinka olin juuri siihen aikaan saanut asunnon koska opiskelijoiden asuntohaku oli kiivaimmillaan.

Lähtiessämme kävelemään pois sieltä sain soiton, että kerkeäisinkö Joulupukin pajakylään työhaastatteluun heti kohta. Ensimmäinen tutustuminen Rovaniemen paikallisliikenteeseen. Linja-auton ikkunasta näin asutusta ja ympäristöä laajemmalti. Näin myös kaupungissa olevat Kansainväliset suurmarkkinat, joille osallistuinkin myöhemmin.

Joulumuseon satoa. Pukki ennen punanuttua. Kuva Riikka-Lea

Haastattelun jälkeen pää pyörällä osuin joulupukkia tapaamaan ja lopulta rentouduin mahtavissa puitteissa vihreää teetä lipittäen. Mietin miljöötä työpaikan kannalta. Vaikka se on rakennettu turisteja varten siinä on jotain lumoavaa. Eksyin pikkupuoteihin ja katselin mökkejä, odottaessani takaisinpäin kulkevaa linja-autoa.

Yöllä heräsin tuskanhiki otsalla ja laskeskelin luvattua tuntipalkkaa. Tajusin, etten voisi suostua siihen. En millään. Asunto kiinnosti ja paikka kiinnosti mutta silti minulla piti olla varaa muuhunkin, kuin työmatkoihin ja makaroniin.

Aamulla herätessäni mielessäni kieppuivat jääminen etelään ja Rovaniemen upea asunto. Yhtäkkiä karjaisin mielessäni ”on se nyt helkkari, jos luovutan”. Hyppäsin ylös sängystä ja päätin jalkautua töitä etsimään.

Olin nähnyt muutamia vuokrafirmoja kävellessämme keskustassa. Elämäni kulkiessa voimakkaasti sykleissä, olen kokenut vuokrafirmat itselleni hyväksi keinoksi ylläpitää elämäntapaani. Ensimmäinen mahdollinen paikka oli pimeänä. Toiseen paikkaan marssin sisälle. Työntekijät olivat kahvilla. Kerroin, että minulla ei ole varattua aikaa. Olen töitä vailla, olen moniosaaja. Kerroin paljonko haluan palkkaa.

He kuuntelivat minua siinä käytävällä ja seuraavassa hetkessä olinkin jo haastattelussa kertomassa itsestäni enemmän. Kerroin myös Reikiopettaja opinnoistani Helsingissä. Niihin uppoaisi ainakin muutama pidempi viikonloppu mutta voisin sitten joustaa luonnollisesti työnantajaankin päin. Juttelimme ja kartoitimme monia elämäntilanteeseeni sopivia vaihtoehtoja. Tapaamisesta jäi todella hyvä ja inspiroitunut mieli.

Astelin tapaamisen jälkeen markkinoille. Kävelin, ihmettelin. Osuin keskustan pieniin liikkeisiin, joissa jäin juttelemaan ihmisten kanssa. Ihmisten välittömyys oli ilahduttavaa. Minut toivotettiin tervetulleeksi Lappilaiseksi 😀 . He kertoivat, että töitä kyllä tekijälle löytyisi. Hymyni hohti varmaankin kilpaa auringon kanssa niin hyvä mieli minulla kaikesta oli.

Eikä aikaakaan, kun aamuinen rohkeuteni kantoi satoa. Sain soiton työpaikasta, jossa olisi haluamani tuntipalkka sekä lisät päälle. Haluaisinko soittaa sinne? Soitin saman tien ja haastattelu järjestyi seuraavaksi aamuksi. Matkustin aamupäivällä jälleen kohti pajakylää.

Lauantaisen haastattelun satoa oli, että perehdyttämiseni alkaa lokakuun alussa.

Astellessani ulos rakennuksesta minulla oli muutama tunti aikaa ennen, kuin nousisin kohti Kemijärveä matkaavaa linja-autoa. Olin menossa sinne tapaamaan vanhaa tuttavaa. Menin pajakylän läheltä lähtevälle luontopolulle. Hengitin ja nautin. Miten ihanasti kaikki järjestyisikään.

Kuunnellessani rekikoirien ulvontaa ja auringon paahtaessa kasvojani mietin kaikkea tapahtunutta.

He eivät olleet pystyneet lupaamaan takuutunteja. Se ei haitannut. Kyse oli vain seuraavasta askeleesta. Pienestä rohkeuden kannustimesta. Sillä eihän elämässä koskaan ole takeita. On vain hetkiä, kun haluamme uskoa hiukan vahvemmin selviytymiseemme. Ne hetket luovat rohkeutemme astua seuraava askel.

Kaikki nuo ihmiset ja tapahtumat toivat minulle tullessaan elämän sanoman. Juuri sen mitä tarvitsin.

’He valoivat minuun rohkeutta ja uskoa.

Olemalla avoin elämälle ja sen viesteille kaikki muutos on mahdollista. Ei ole väliä kuinka paljon sinua pelottaa tai epätoivo raastaa, lopulta sinua kohtaa varmuus suunnasta.

Matkustaessani maanantaina junalla kohti etelää. Tunsin, etten halua palata tänne. Ja silloin sydämeeni astui rauha. Ja minä tiesin. Varmasti.

Kiitos kaikille ihanille ihmisille matkallani. Kunpa, joskus tietäisitte kuinka arvokkaita te olette . Vaikka näkisimme, joskus vain hetken, se vaikutus minkä voit tehdä kanssakulkijasi elämään voi olla suurempi, kuin koskaan ymmärrätkään.

Kauneinta valoa teidän jokaisen jokaikiseen päivään ja tuokoon elämä monia siunauksia tiellenne <3

Kemijärvi Kuva Riikka-Lea

Edelliset aihetta käsittelevät artikkelit: Intuition voimalla hyppy tyhjyyteen?https://www.ketunhenki.fi/805-2/

Kaikkea ei voi saada https://www.ketunhenki.fi/kaikkea-ei-voi-saada/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *